Maiju Roine

Maiju

Olen Maiju Roine, rovaniemeläinen pianisti ja Lapin musiikkiopistossa työskentelevä pianonsoiton lehtori. Olen lähtöisin Suomussalmelta, missä opiskelin pianonsoittoa Kainuun musiikkiopiston oppilaana. Jatkoin pianonsoiton ammattiopintoihin Tampereelle, mistä valmistuin Kristiina Kask-Valven pianoluokalta musiikkipedagogiksi (AMK) vuonna 2007. Seuraavana syksynä aloitin lukuvuoden mittaisen viransijaisuuden Lapin musiikkiopistossa - luonnonläheinen kulttuurikaupunki Rovaniemi vei sydämeni, joten pestin päätyttyä päätin palata vielä joskus takaisin, jos vain mahdollista. Jatkoin opintojani Tampereella vielä vuosina 2008-2010, jolloin tein pianonsoiton A-kurssin resitaalin ja konserton erinomaisin arvosanoin. Työskentelin pianonsoiton opettajana Porissa Palmgren-konservatoriossa (2009-2012), Tampereen konservatoriossa (lukuvuosina 2013-2014 ja 2014-2015) ja muun muassa Valkeakosken musiikkiopistossa (2014-2015). Veri veti kuitenkin takaisin pohjoiseen, joten sopivan viran avauduttua muutin perheineni Rovaniemelle ja aloitin työt Lapin musiikkiopistossa syksyllä 2015.

Työn ohessa, vuosien varrella olen säveltänyt oppilaille lukuisia pianokappaleita, ja syksyllä 2018 sävelsin ensimmäisen isomman kokoelmani pianominiatyyrejä. Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita julkaistiin alkuvuonna 2019 ja esiteltiin heti myös Pianopedagogit ry:n vuosiseminaarissa. Vastaanotto oli myönteinen ja kannusti säveltämään lisää! Fantasiakappaleita lapsille julkaistiin alkuvuonna 2020. Tällä hetkellä työn alla on kolmas kokoelma. Opettajana olen luova, monipuolinen ja innostava ja tykkään järjestää myös konsertteja ja tapahtumia. Toimin myös Lapin pianoseura ry:ssä, jonka tarkoitus on edistää pianonsoiton esittämistä ja opetusta sekä yhteistyötä Lapissa ja lähialueilla. Olen osallistunut aktiivisesti oppilaitteni kanssa sekä valtakunnallisiin että paikallisiin tapahtumiin ja esiinnyn pianistina säännöllisesti mm. Lapin musiikkiopiston konserttisarjoissa. Yhteistyö laulajien kanssa on minulle läheistä, ja toiminkin tällä hetkellä Lapin musiikkiopistossa laulajien säestäjänä. Olen myös vapaan säestyksen opettaja ja pidän monenlaisesta hyvästä musiikista.

Valmistuin musiikkipedagogiksi (YAMK) Oulun ammattikorkeakoulusta Taiteen tekijä ja kehittäjä -koulutusohjelmasta vuonna 2020 ja tutkin opinnäytetyössäni sävellyttämisen mahdollisuuksia. Säveltäminen ja sävellyttäminen kiinnostavat minua, ja opetuksessani hyödynnän luovia musiikin tekemisen muotoja monipuolisesti. Säveltämiseen minua on perehdyttänyt Jouko Tötterström, jolta olen saanut hyviä vinkkejä ja kannustusta. Säveltäessäni ajattelen oppilaan näkökulmaa: oppilaalle sopiva sävellys on riittävän helppo, mutta antaa mahdollisuuksia oppimiseen; se tuottaa musiikillisen elämyksen ja istuu nuoren soittajan käteen, innostaa harjoittelemaan ja koukuttaa.

Lasten ja nuorten taidekasvatus on minulle tärkeää, ja haluan olla vaikuttamassa siihen, että yhä uudet sukupolvet pääsevät nauttimaan soittotaidosta ja korkeatasoisesta musisoinnista. Nautin työstäni lasten ja nuorten opettajana, ja siitä, että lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Pidän yhtä tärkeinä pianonsoiton taidetta ja opettamisen taidetta.

Linkkejä

© 2023 Maiju Roine
Kustantaja: Sulasol·Kuvitus: Lotta Vuorma